Antikolinergeja käytetty yli sata vuotta

Antikolinergit ovat vanhoja Parkinson-lääkkeitä, jotka ovat olleet käytössä jo toistasataa vuotta. 

Niitä käytetään enää hyvin harvoin yleensä lievempien oireiden varhaishoitona tai lisälääkkeenä tiettyihin oireisiin, kuten syljen valumiseen tai vapinaan.

Niillä ei kuitenkaan pystytä vaikuttamaan Parkinsonin taudin muihin yleisimpiin oireisiin, kuten hidasliikkeisyyteen ja lihasjäykkyyteen. Antikolinegrien käyttö Parkinsonin taudin hoidossa on vähentynyt aikojen saatossa sen runsaiden haittavaikutusten takia. Niitä ovat muun muassa suun kuivuminen, näön heikentyminen, ummetus ja virtsarakon tyhjenemisvaikeudet.

Lue lisää:
Liikunta hyödyllistä Parkinsonin taudin hoidossa »

Liikunta hyödyllistä Parkinsonin taudin hoidossa

Tutkimuksen mukaan Parkinsonin tautia sairastavien potilaiden motoriset toiminnot paranivat 35 %, kun he pyöräilivät terveen henkilön kanssa tandem-kuntopyörällä 40 minuuttia. Liikunta aktivoi myös aivoja. Vaikutukset olivat samankaltaisia kuin levodopa-lääkehoidolla.

Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa toteutettuun tutkimukseen valittiin 11 mies- ja naispotilasta. He olivat iältään 50–75-vuotiaita, ja heidän sairautensa oli varhaisessa tai hieman edenneessä vaiheessa, mutta heillä ei ollut sydänoireita. Potilaat ryhmiteltiin kolmeen eri ryhmään: 1) ei lääkitystä, 2) levodopa-lääkitys ja 3) ei lääkitystä, mutta kokemusta pakollisen liikunnan avulla tehdystä hoidosta.

Parkinsonin tautia sairastavat potilaat polkevat kuntopyörällä normaalisti vauhtia, joka on 40–60 polkaisua minuutissa. Tutkimuksessa tandem-pyörän polkuvauhtia sääteli terve henkilö. Vauhti pidettiin 80–90 polkaisussa per minuutti 40 minuutin ajan. Tutkijat tarkkailivat kaikkien potilaiden pulssia ja varmistivat, että se pysyi 60–80 % iästä lasketusta suositussykkeestä.

Potilaat myös suorittivat voimaa ja sorminäppäryyttä vaativat testit, joiden avulla selvitettiin heidän kontrolli- ja koordinaatiotasonsa. Samanlaisia toimintoja tarvitaan, jotta potilas voi selvitä päivittäisistä askareista kuten paidan napittamisesta tai kengännauhojen sitomisesta.

Tutkimuksessa todettiin, että liikunta paransi potilaiden motorisia toimintoja sekä alimmilla että ylimmillä tasoilla. Parannus oli dramaattinen ja samanlainen kuin levodopa-hoidon avulla voidaan saavuttaa.  ”Näyttää siltä, että on olemassa globaaleja parannuksia motorisissa toiminnoissa. Se viestittää meille, että ehkä muutimme keskeisiä motorisia toimintoja tai aivojen toimintaa”, kertoo yksi tutkimukseen osallistuneista tutkijoista, tohtori Jay L. Alberts.

Aikaisemmassa tutkimuksessaan sama tutkijoiden ryhmä totesi, että samanlainen pakollinen liikunta kolmesti viikossa, yhteensä kahdeksan viikon ajan, paransi 35 % motorisia toimintoja. ”Kun näitä uusia tuloksia verrataan vanhoihin pitkittäistutkimuksiimme, on lopputulos meille erittäin rohkaiseva. Ehkä me voimme muuttaa aivojen toimintaa ja mahdollisesti hidastaa Parkinsonin taudin etenemistä”, Alberts toteaa.

Lähde:
Movement Disorder Society’s 13th International Congress of Parkinson’s Disease and Movement Disorders, Pariisi, Ranska. Abstrakti LB-13.

Lue lisää:
Antikolinergeja käytetty yli sata vuotta »

Parkinsonin lääkehoidot ennen ja nyt

Parkinsonin tauti on tunnettu jo noin 200 vuotta.  Aikojen saatossa sairauteen on kehitetty useita hyviä hoitomuotoja ja niitä kehitellään ja tutkitaan edelleen paljon. Parkinsonin taudin hoidon edistyksellisimmät kehitysaskeleet on otettu viimeisten neljän vuosikymmenen aikana. 

Erityisesti lääkehoitojen kehittyminen on pidentänyt potilaiden eliniän odotetta, lisännyt omatoimisuuden mahdollisuuksia sekä parantanut heidän elämänlaatuaan. Viereisessä kuvassa esitellään lyhyesti muutamia keskeisiä lääkehoitojen kehitysaskeleita viimeisten vuosikymmenten aikana.

Ensimmäisiä Parkinsonin taudin hoitoon käytettyjä lääkkeitä olivat niin sanotut antikolinergit. Niitä käytettiin erityisesti laajasti ennen 1960-lukua, ennen levodopan kehittämistä. Vanhimmat antikolinergit ovat olleet käytössä jo toista sataa vuotta. Parkinsonin taudin yksi keskeisimmistä edistysaskelista tapahtui 1960-luvulla, jolloin dopamiinin esiaste levodopa sai alkunsa. Sitä pidetään edelleen Parkinsonin taudin hoidon kulmakivenä ja sen käyttöön turvaudutaan lopulta lähes kaikkien potilaiden hoidossa.

Siirryttäessä 1970-luvulle levodopa säilytti edelleen selkeän valta-asemansa Parkinsonin taudin pääasiallisena hoitona, mutta siitä aiheutuvat sivuvaikutukset ja pitkäaikaishaitat antoivat aihetta vaihtoehtoisten lääkkeiden kehittämiselle. Levodopan rinnalle kehittyi tässä vaiheessa niin sanotut dopamiiniagonistit, joiden toimintamekanismi oli levodopaan verrattuna hieman erilainen.

Samalla vuosikymmenellä hoitovaihtoehtoihin ilmestyi lääke nimeltään amantadiini, jonka teho Parkinsonin tautiin keksittiin sattumalta. Amantadiini oli alun perin kehitetty influenssan hoitoon, kunnes havaittiin, että sitä käyttäneiden Parkinson-potilaiden influenssaoireiden helpottuessa, myös itse Parkinsoniin liittyvät oireet vähenivät. Amantadiinin teho on kuitenkin useimmiten vähäinen ja lyhytaikainen. Kolmantena 80-luvun hoidollisena edistysaskeleena voidaan pitää MAO-B-entsyymin estäjä selegiliinin mukaantuloa. Myös selegiliinin osalta kyse oli osittain sattumasta, sillä alun perin se oli kehitetty masennuksen hoitoon.

1980-luku muistetaan aikakautena, jolloin alettiin yhä aktiivisemmin kehittää vaihtoehtoisia lääkkeitä levodopalle. Kehityksen seurauksena syntyivät niin sanotut COMT-entsyymin estäjät, jotka tulivat markkinoille tosin vasta 90-luvun puolella. COMT-entsyymin estäjien avulla voitiin pidentää levodopan vaikutusta ja toisaalta pienentää sen annosta.

Rotigotiini on 2000-luvulla kehitetty ensimmäinen laastarimuotoinen lääkitys Parkinsonin tautiin. Uusista Parkinsonin hoitoon tarkoitetuista lääkkeistä mielenkiintoinen tulokas on myös rasagiliini, joka selegiliinin ohella kuuluu niin sanottuihin MAO-B-entsyymin estäjiin. Se tuotiin markkinoille vuonna 2005. Parkinsonin taudin hoitojen kehittämisessä tärkeimpänä tavoitteena on ollut ja tulee edelleenkin olemaan tautiprosessin hidastaminen ja pysäyttäminen, mutta tähän tavoitteeseen ei ole päästy. Eräät tutkimukset vittaavat myös siihen että rasagliinilla olisi vaikutusta tautiprosessiin, joskin tälle ei olla saatu vahvistusta.

Lue lisää:
Kuntoutuksella voidaan lieventää oireita »

Kuntoutuksella voidaan lieventää oireita

Parkinsonin taudissa sana kuntoutus voidaan ymmärtää joko suppeana tai hieman laajempana kokonaisuutena. Suppeimmillaan kuntoutukseen sisältyy vain fysioterapia ja liikunta, mutta laajasti katsottuna se voi sisältää myös muita muotoja, kuten esimerkiksi toiminta-, puhe- ja ravitsemusterapian sekä sosiaalityön.

”Onnistunut kuntoutus parantaa potilaan elämänlaatua”

On hyvä muistaa, että tietyillä kuntoutuksen muodoilla, kuten liikunnalla ja fysioterapialla, ei sinänsä pystytä vaikuttamaan taudin etenemiseen, mutta niiden avulla voidaan lieventää sairaudesta aiheutuvia haittoja. Onnistuneella kuntoutuksella on mahdollista auttaa potilasta selviytymään taudin kanssa ja parantaa tämän elämänlaatua, olipa kyse mistä tahansa kuntoutuksen muodosta.

Liikunta

Liikunta on Parkinson-potilaan kuntoutuksessa erittäin tärkeää siitä saatavien etujen vuoksi. Liikunnalla ei tässä yhteydessä tarkoiteta pelkästään urheilua, vaan siihen voidaan sisällyttää myös liikunnan arkisempia muotoja, kuten hyötyliikunta. Tällöin liikunnaksi on mahdollista laskea arkiset askareet, kuten mattojen tamppaus tai vaikkapa imurointi.  Liikuntaa harrastamalla Parkinson-potilaat voivat omatoimisesti pitää yllä hyvää suorituskykyä ja lihaskuntoa sekä samalla estää lihasten surkastumista ja jäykistymistä. Nivelet pysyvät liikunnan myötä paremmassa kunnossa, joten kivuliaat jäykistymätkin voidaan estää. Liikunnalla myös pyritään säilyttämään mahdollisimman normaali kävelykyky.

Fysioterapia

Fysioterapia on ammattilaisen selvitykseen perustuvaa yksilöllistä kuntoutusta, jossa erilaiset voimisteluohjelmat ja venyttelyohjeet ovat tärkeitä. Kuten liikunnassa, myös fysioterapiassa tavoitteena on ylläpitää potilaan toimintakykyä. Fysioterapia on Parkinson-potilaille erinomainen kuntoutuksen muoto omatoimisen liikunnan ohella. Fysioterapiaa suositellaan varsinkin niille Parkinson-potilaille, joiden tauti on edennyt hieman pidemmälle, jolloin sairauden aiheuttama jäykkyys ja tasapaino-ongelmat ovat saattaneet lisääntyä. Säännöllisellä ja asiantuntevalla fysioterapeuttisella hoidolla voidaan tehokkaasti ehkäistä sairaudesta aiheutuvia haittoja, kuten Parkinsonin taudille tyypillistä jäykkyyttä.

Lue lisää:
MAO-B-entsyymin estäjiä voidaan käyttää hoidossa monipuolisesti »
Parkinsonin lääkehoidot ennen ja nyt »

MAO-B-entsyymin estäjiä voidaan käyttää hoidossa monipuolisesti

Rasagiliini ja selegiliini ovat niin sanottuja MAO-B-entsyymin estäjiä.  Ne hidastavat aivoissa dopamiinia hajottavan MAO-B-entsyymin toimintaa ja siten epäsuorasti lisäävät dopamiinin määrää aivoissa. Tämän seurauksena myös oireet luonnollisesti helpottuvat. 

Sekä rasagiliinia että selegiliiniä voidaan käyttää Parkinsonin taudin ensimmäisenä lääkehoitona varsinkin silloin, jos levodopan aloitusta halutaan siirtää myöhemmäksi. Toisaalta ne sopeutuvat myös lisälääkkeiksi taudin myöhäisempien vaiheiden hoitoon. Rasagiliinin yhdistäminen levodopalääkitykseen vähentää tilanvaihtelusta kärsivän potilaan päivittäistä off-aikaa ja toisaalta lisää on-aikaa. Selegiliinistä puolestaan saattaa olla hyötyä motoristen komplikaatioiden hoidossa.

Rasagiliinin on todettu estävän MAO-B-entsyymiä tehokkaammin kuin selegiliinin vaikkakaan näiden lääkeaineiden oireita helpottavaa tehoa ei ole vielä tutkimuksissa vertailtu.

Kuten kaikkiin Parkinsonin taudin lääkehoitoihin, myös MAO-B-entsyymin estäjiin liittyy tiettyjä haittavaikutuksia. Rasagliini-hoidon yhteydessä saattaa esiintyä muun muassa päänsärkyä ja flunssaoireita. Kliinisissä tutkimuksissa oireiden yleisyydessä ei kuitenkaan ollut eroa lumelääkitykseen nähden. Selegiliini puolestaan voi laskea verenpainetta ja aiheuttaa rytmihäiriöitä ja pahoinvointia. Selegiliini saattaa tutkimusten mukaan aiheuttaa myös unettomuutta, joka johtuu todennäköisesti sen amfetamiini-metaboliiteista.

Lue lisää:
Parkinsonin taudin lääkehoidoissa huima kehitys »
Kuntoutuksella voidaan lieventää oireita »

Parkinsonin taudin lääkehoidoissa huima kehitys

Parkinsonin taudin lääkehoito on kehittynyt huimasti 25 viime vuoden aikana. Lääkkeitä tutkitaan ja kehitellään jatkuvasti ympäri maailmaa, mikä viittaisi siihen, että Parkinsonin taudin hoitomahdollisuudet parantuvat jatkuvasti.

Lääkehoitojen tavoitteena on yleensä pyrkiä korvaamaan dopamiinin puutosta aivoissa, mikä on oireiden tärkein syy. Lääkkeillä voidaan joko lisätä dopamiinin määrää tai parantaa sen suhteellista tehoa.

Levodopa muuttuu elimistössä dopamiiniksi

Levodopaa on jo kauan pidetty Parkinsonin taudin lääkehoidon kulmakivenä. Sitä voidaan käyttää taudin hoidossa joko yksin tai yhdistettynä muihin lääkkeisiin.

Joidenkin arvioiden mukaan levodopa auttaa jopa neljää viidestä Parkinson-potilaasta, mutta toisaalta pitkäaikainen käyttö myös vähentää hiljalleen sen tehoa.  Levodopa muuttuu elimistössä dopamiiniksi eli toisin sanoen aineeksi, jota tuottavat solut ovat suureksi osaksi kadonneet Parkinson-potilaiden aivojen mustasta tumakkeesta.

Levodopan käyttö aloitetaan yleensä silloin, kun taudin oireet alkavat häiritä sosiaalista tai psyykkistä selviytymistä ja kun muu lääkitys ei enää riitä. Vaikka kyseessä on tehokas lääkehoito, ei levodopaa suositella käytettäväksi hoidon alkuvaiheessa varsinkaan nuorempien potilaiden (alle 75-vuotiaat) hoidossa, sillä pitkäaikainen käyttö saattaa aiheuttaa tahattomia liikkeitä. Levodopan tyypillisimpiin haittavaikutuksiin kuuluvat pahoinvointi, sydämen rytmihäiriöt, ummetus ja ruokahaluttomuus.

Dopamiiniagonistit vaikuttavat dopamiinin kaltaisesti

Dopamiiniagonisteiksi kutsutaan lääkeaineita, jotka vaikuttavat dopamiinin kaltaisesti. Dopamiiniagnosteihin kuuluvat ropiniroli, pramipeksoli ja rotigotiini.

Niiden toimintamekanismi esimerkiksi levodopaan verrattuna on erilainen, ja niitä voidaan usein käyttää myös rinnakkain. Agonistit eivät muutu elimistössä dopamiiniksi kuten levodopa, vaan vaikuttavat suoraan dopamiinireseptoreihin, mikä saa aikaan dopamiinivaikutuksen. Vaikutus syntyy, koska agonistit ikään kuin matkivat dopamiinia.

Dopamiiniagonistit eivät vaikuta kaikkiin potilaisiin yhtä tehokkaasti kuin levodopa, mutta niitä käytetään alussa erityisesti alle 70-vuotiaiden Parkinson-potilaiden hoidossa. Agonistit nimittäin aiheuttavat usein hoidon alkuvaiheessa sellaisia haittavaikutuksia, joita vanhemmat potilaat eivät välttämättä siedä. Agonistien tavallisimpia haittoja ovat pahoinvointi, ummetus, huimaus, uneliaisuus ja unettomuus. Joillakin Parkinson-potilailla agonistit saattavat haittavaikutuksena aiheuttaa harhoja ja ns. impulssikontrollihäiriöitä kuten pelihimoa.

MAO-B-entsyymin estäjät

Rasagiliini ja selegiliini ovat niin sanottuja MAO-B-entsyymin estäjiä. Ne hidastavat aivoissa dopamiinia hajottavan MAO-B-entsyymin toimintaa ja siten epäsuorasti lisäävät dopamiinin määrää aivoissa. Tämän seurauksena myös oireet luonnollisesti helpottuvat. Rasagiliinin on todettu estävän MAO-B-entsyymiä tehokkaammin kuin selegiliinin vaikkakaan näiden lääkeaineiden oireita helpottavaa tehoa ei ole vielä tutkimuksissa vertailtu.

Sekä rasagiliinia että selegiliiniä voidaan käyttää Parkinsonin taudin ensimmäisenä lääkehoitona varsinkin silloin, jos levodopan aloitusta halutaan siirtää myöhemmäksi. Toisaalta ne sopeutuvat myös lisälääkkeiksi taudin myöhäisempien vaiheiden hoitoon. Rasagiliini-hoidon yhteydessä saattaa esiintyä muun muassa päänsärkyä ja flunssaoireita. Selegiliini puolestaan voi laskea verenpainetta, mikä ilmenee esimerkiksi huimauksena. Lisäksi varsinkin illalla nautittuna, selegiliini saattaa aiheuttaa unettomuutta, mikä johtuu todennäköisesti sen amfetamiini metaboliiteista.

COMT-estäjät tehostavat levodopan vaikutusta

COMT-estäjät eli entakaponi, tolkaponi ja opikaponi estävät COMT-entsyymin toimintaa, joka puolestaan hajottaa levodopaa.

Tämän seurauksena levodopan vaikutusaika pitenee, ja usein myös sen annostelua voidaan pienentää.  Siksi lääkettä käytetäänkin aina yhdessä levodopan kanssa ─ tarkoituksena on nimenomaan tehostaa tämän vaikutusta. Toisin sanoen COMT-estäjistä ei ole Parkinson-potilaalle hyötyä yksittäisenä lääkeaineena. COMT-estäjät saattavat aiheuttaa potilaalle ripulia, pahoinvointia, ummetusta ja vatsakipuja.

Antikolinergit

Antikolinegrit ovat vanhoja Parkinson-lääkkeitä, jotka ovat olleet käytössä jo toistasataa vuotta. Niitä käytetään enää hyvin harvoin yleensä lievempien oireiden varhaishoitona tai lisälääkkeenä tiettyihin oireisiin, kuten syljen valumiseen tai vapinaan. Niillä ei kuitenkaan pystytä vaikuttamaan Parkinsonin taudin muihin yleisimpiin oireisiin, kuten hidasliikkeisyyteen ja lihasjäykkyyteen. Antikolinegrien käyttö Parkinsonin taudin hoidossa on vähentynyt aikojen saatossa sen runsaiden haittavaikutusten takia. Niitä ovat muun muassa suun kuivuminen, näön heikentyminen, ummetus ja virtsarakon tyhjenemisvaikeudet.

Amantidiini lisää dopamiinin vapautumista

Amantidiini on alun perin antiviraaliseksi kehitetty lääke, joka lisää dopamiinin vapautumista.

Siksi se soveltuu myös Parkinsonin taudin hoitoon. Nykyään sitä käytetään pääasiassa estämään tahattomia liikkeitä (dyskinesioita). Yksinään lääke aiheuttaa harvoin sivuvaikutuksia.

Lue lisää:
MAO-B-entsyymin estäjiä voidaan käyttää hoidossa monipuolisesti »

Parkinsonin taudin hoitojen kehittyminen parantanut hoitotuloksia ja potilaiden arkea

Parkinsonin taudin hoidossa on viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut merkittävää kehitystä ja suuria edistysaskeleita on tehty myös lääkehoidoissa. Tämän ansioista potilaiden elämänlaatu ja toimintakyky ovat parantuneet selvästi. ”Muutama vuosikymmen taaksepäin Parkinsonin tauti vei ihmisiltä liikuntakyvyn suhteellisen nopeasti. Nykyisin liikuntakyky useimmiten säilyy hyvien hoitojen ansiosta”, sanoo dosentti, neurologian erikoislääkäri Valtteri Kaasinen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Yksi suurimmista kehitysaskelista oli levodopan käyttöönotto 1960-luvulla. Sitä voidaan pitää käännekohtana hoitojen kehityksessä. ”Usein puhutaan aikakausista ennen ja jälkeen levodopan. Ennen 60-lukua lääkehoidolliset saavutukset olivat vähäisiä ja hoitotulokset melko heikkoja. Tilanne on nykypäivänä siinä mielessä parempi, että kehityksen myötä vaihtoehtoja on tullut lisää ja niiden avulla Parkinsonin tautia voidaan hoitaa entistä tehokkaammin”, Kaasinen kertoo.

Hoitoihin liittyvää kehitystä on tapahtunut myös viime aikoina. Yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä liittyy siihen, voidaanko lääkehoitojen avulla vaikuttaa Parkinsonin taudin etenemiseen. Perinteisesti lääkehoidoilla on pystytty ainoastaan lievittämään potilaan oireita, mutta joissakin tutkimuksissa¹ on saatu viitteitä myös siitä, että etenemistä voitaisiin hidastaa. ”Toistaiseksi ei ole täydellä varmuudella osoitettu minkään lääkkeen hidastavan Parkinsonin tautia”, Kaasinen sanoo.

Parkinsonin taudin hoito pystytään tänä päivänä aloittamaan myös entistä aikaisemmassa vaiheessa. Olennaisena muutoksena on se, että aikaisemmin lääkehoidon aloitus katsottiin tarpeelliseksi silloin, kun henkilö koki oireista subjektiivista haittaa. Nykyisten suositusten mukaan hoito voidaan aloittaa jo diagnoosivaiheessa rasagiliinilla tai selegiliinillä ennen kuin oireet aiheuttavat toiminnallista haittaa.

Lääkehoitojen lisäksi kehitystä on tapahtunut muissakin Parkinsonin taudin hoitomuodoissa. Kaasisen mukaan näihin kuuluvat kirurgiset ja kuntoutukselliset hoidot. Esimerkiksi leikkaukset ovat tuoneet tarvittavaa apua haastavampiin tapauksiin. Kirurgia on tärkeä osa hoitoa etenkin vaikeammissa tilanteissa eli silloin, kun lääkehoidoista ei ole riittävää apua.

Mitä kehitys on tarkoittanut potilaan kannalta?

Parkinsonin taudin hoitojen kehittyminen on ollut positiivinen asia ennen kaikkea potilaan näkökulmasta. Kaasisen mukaan nykyisin käytettävien hoitojen etuna on, että ne ovat entistä tehokkaampia ja niillä on vähemmän haittavaikutuksia kuin ennen. Näin esimerkiksi hoidon keskeisimmät tavoitteet saavutetaan entistä useammin. ”Parkinsonin taudin lääkehoidoilla me tavoittelemme tällä hetkellä ennen kaikkea elämänlaadun ja työkyvyn parantamista. Nykyisillä lääkehoidoilla voidaan tehokkaasti vaikuttaa potilaan elämänlaadun kannalta olennaisiin motorisiin oireisiin, kuten liikkeiden hitauteen, lihasten jäykkyyteen ja vapinaan”, Kaasinen sanoo.

Kehitys on toisaalta mahdollistanut myös sen, että potilaille on olemassa useita erilaisia hoitovaihtoehtoja, joita voidaan kohdistaa yhä yksilöidymmin. ”Hoitojen spektri on sillä tavoin entistä kirjavampi, että potilaan vointia pystytään tällä hetkellä helpottamaan useammalta rintamalta. Hoitovaihtoehtojen lisääntymisen myötä yksittäisille potilaille voidaan räätälöidä sopiva hoito”.

Parkinsonin tauti

Parkinsonin tauti on neurologinen ja useimmiten hitaasti etenevä parantumaton sairaus, joka todetaan keskimäärin 60-vuotiaana. Suomessa Parkinsonin tautia sairastaa noin 10 000 potilasta. Sen aiheuttamat muutokset aivoissa muistuttavat normaalin vanhenemisen seurauksena tapahtuvia muutoksia. Parkinsonin taudissa muutokset ovat kuitenkin normaalia nopeampia.

Syytä sairauden syntymiselle ei ole pystytty selvittämään. Sairauden oireet johtuvat aivojen mustan tumakkeen hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta. Nämä hermosolut tuottavat dopamiini-välittäjäainetta, jota tarvitaan liikkeiden ja lihasten toiminnan ohjaukseen. Parkinsonin taudin tyypillisimpiä oireita alkaa ilmetä, kun noin 60–80 % hermosolujen sisältämästä dopamiinista on tuhoutunut.

¹Olanow CW, Rascol O. et al. N Engl J Med 2009 361: 1268-1278

Lue lisää:
Parkinsonin taudin oikealla hoidolla voidaan parantaa potilaiden elämänlaatua »

Parkinsonin taudin oikealla hoidolla voidaan parantaa potilaiden elämänlaatua

Parkinsonin tauti näyttäytyy potilaan eri elämänalueilla monenlaisina oireina, jotka heikentävät arjessa selviytymistä. Etenkin ei-motoristen oireiden tunnistaminen ja sopivan hoidon löytäminen edistävät potilaan tasapainoista elämää. Elämänlaatuun liittyviä kysymyksiä onkin usein tärkeä pohtia yhdessä läheisten ja lääkärin kanssa.

Neurologian erikoislääkäri Kirsti Martikaisen mukaan Parkinsonin tauti vaikuttaa melko paljon potilaan elämänlaatuun, sillä sen vaikutukset kohdistuvat moniin eri asioihin. Näihin ei Martikaisen mielestä aina osata kiinnittää riittävästi huomiota: ”Usein huomio kiinnittyy liikuntaongelmiin ja vapinaan, eli motorisiin oireisiin. Parkinsonin taudissa on muitakin tärkeitä alueita, jotka saattavat olla merkityksellisiä elämänlaadun kannalta. Esimerkiksi ei-motorisista oireista unihäiriöt, masennus ja ahdistuneisuus ovat vahvasti yhteydessä elämänlaatuun.”

Osa ei-motorisista oireista on sellaisia, joita ei potilaankaan ole helppo nostaa esille vastaanotolla. ”Kun potilaalta kysytään tarkemmin, he kertovat kivuista ja seksuaalisuuteen sekä rakon toimintaan liittyvistä ongelmista. Myös puheeseen ja kommunikointiin liittyvät ongelmat heikentävät toimintakykyä. Potilaiden kokemat ongelmat ovat yksilöllisiä, esimerkiksi miehet kertovat naisia useimmin seksuaalisuuteen liittyvästä heikentymisestä”, Martikainen kuvailee erilaisia ei-motorisia oireita.

Impulssikontrollihäiriöt voivat johtua lääkityksestä

Martikaisen mukaan ei-motorisiin oireisiin kuuluvat impulssikontrollihäiriöt saattavat muodostua potilaalle ongelmaksi. Impulssikontrollihäiriöt ilmenevät esimerkiksi ylenmääräisenä touhuiluna ja riippuvuuksina eri asioista, jolloin harrastukseenkin paneutuminen voi olla kohtuuttoman suurta.

Ei-motoriset oireet voivat johtua sairaudesta, lääkityksestä tai niiden yhteisvaikutuksesta. Muutokset lääkityksessä, kuten lääkemäärän nostaminen tai uuden lääkityksen aloittaminen saattavat saada aikaan sivuvaikutuksia. Potilaan korkea ikä ja muu lääkitys vaikuttavat myös sivuvaikutusten syntyyn. ”On vaikeaa erottaa milloin olisi kyse pelkästään sairaudesta tai lääkkeestä. Esimerkiksi impulssikontrollihäiriöt voivat liittyä kaikkiin lääkkeisiin ja toiset ovat herkempiä saamaan oireita samasta lääkkeestä ja lääkemäärästäkin kuin toiset”, Martikainen sanoo.

Erilaiset riippuvuudet näkyvät läheisissä ihmissuhteissa ja jopa taloudenpidossa. Peliriippuvaisuus voi aiheuttaa esimerkiksi rahallisia ongelmia.  ”Seksuaalinen innokkuus on peliriippuvaisuuden lisäksi toinen yleinen ongelma. Se voi olla puolison kannalta hankalaa, vaikkei potilas itse sitä niin koe. Potilailla ilmenee myös shoppailua ja nettiriippuvaisuutta. Ylilyöntiä tapahtuu siis sinänsä ihan hyödyllisissä toiminnoissa. Ja kun potilas käyttää paljon aikaansa johonkin toimintaan, muuhun ei jää aikaa. Läheisille myös potilaan kognitiiviset ongelmat, kuten aloitekyvyttömyys voi olla raskasta. Silloin taakka tulee puolison kannettavaksi”, kuvailee Martikainen.

Oikea lääkehoito tukee itsenäistä arkea ja kykyä liikkua

Ei-motoristen oireiden havaitsemista hankaloittaa se, että ne eivät näy ulospäin toisin kuin motoriset oireet. Siksi niiden tunnistamiseen tarvitaan aikaa ja panostamista vastaanottotilanteissa ja lääkärin tulisi keskustella niistä erikseen. Martikaisen mukaan hyvä keino saada tietoa on laajempi keskustelu potilaan eri elämänalueista ja arjen sujumisesta. Se on paras tapa varmistua siitä, että hoito on asianmukainen.

”Kun ajatellaan elämänlaatua Parkinsonin taudissa, keskeistä on lääkehoito. Se tarkoittaa sitä, että jokaisella on sopiva lääkitys ja oikeat annokset. Lääkitystä seurataan puolivuosittain. Myös leikkaushoidot voivat tulla kyseeseen. Lääke- ja leikkaushoidon lisäksi tulee miettiä kuntoutuksellisia ja muita tukitoimia. Joskus tarvitaan kotiapua arjessa selviämiseen”, kuvaa Martikainen.

Parkinsonin tautia sairastavalle potilaalle on tärkeää se, että liikuntakyky säilyisi mahdollisimman hyvänä ja että päivittäisistä toimista selviytyisi itsenäisesti. Työikäisten potilaiden toiveena on usein työelämässä jatkaminen sairaudesta huolimatta. Elämänlaadusta kertoo pitkälti se, että voi osallistua asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä.

Ei-motoristen oireiden tunnistaminen vaatii kaikilta aktiivisuutta

”Potilaan arkea ajatellen ei-motoriset oireet tulisi huomioida tarkemmin vastaanotolla, sillä asianmukainen lääkehoito parantaa huomattavasti potilaan elämänlaatua. Vastaanotolla voidaan hyödyntää kaavakkeitakin, joita etukäteen täytätetään potilaalla ja siten kartoitetaan oireita. Näitä apuvälineitä käyttämällä tulee järjestelmällisemmin huomioitua kokonaisuus. Lyhyelläkin vastaanottoajalla kaavakkeesta näkee nopealla silmäyksellä millaisia asioita potilas on kokenut”, Martikainen korostaa.

Myös lähiomaisen läsnäolosta vastaanotolla voi muodostua tärkeä tekijä ei-motoristen oireiden tunnistamisessa ja selvittämisessä. ”Omainen voi kertoa oman näkemyksensä, johon potilas ei ole kiinnittänyt huomiota tai itse näe muutosta. Lääkärille tulee silloin käsitys millainen koko vuorokausi on potilaan elämässä. Vastaanotolla kun näkee vain pienen hetken, joka saattaa vaikuttaa varsin hyvältä”, Kirsti Martikainen toteaa.

Potilaan osalta korostuu taito ottaa puheeksi omaa terveydentilaa koskevat muutokset ja tuntemukset. ”Potilaan elämänlaatua edistäisi se, että potilas osaa hakeutua hoitoon itse ja tuoda asioita esille vaikkei kysyttäisi. Potilaan tekemät selkeät muistiinpanot helpottaisivat tilannetta, kun tautiin liittyy hitaus ja vastaanottoaika on rajallinen”, Martikainen kuvaa tilannetta vastaanotolla.

Miten valmistautua lääkärin vastaanotolle:

• Kirjaa muistiin asioita, joiden koet estävän täyspainoista arkeasi.
• Mieti, millainen päiväsi on kokonaisuudessaan. Miten koet selviäväsi arjen rutiineista kotona ja sen ulkopuolella?
• Miten onnistut toimimaan ja kommunikoimaan erilaisissa tilanteissa (esim. työ ja harrastukset)?
• Ota puheeksi sinulle oman toimintakykysi kannalta tärkeitä asioita.

Lue lisää:
Parkinsonin taudin hoitojen kehittyminen parantanut hoitotuloksia ja potilaiden arkea »