Voisiko lääkitystäni muuttaa?
Minulla on Parkinson-oireita aika paljon: jäykkyys, hitaus ja ajoittain muistihäiriöitä. Oireita on ollut vuosia, diagnoosin sain elokuussa vuonna 2012. Alan jo toipua järkytyksestä. Kaikki mahdolliset muistitestit on tehty. Tulokset saan huhtikuussa.
Viime aikoina olen tuntenut psyykkisesti oloni entiseksi minuksi. Muistihäiriöt ovat vähentyneet, samoin kaatuilut. Tasapaino on siis myös hiukan parantunut. Lääkitykseni on ropiniroli (3x2mg). Kävely on huonoa, joten käytän kodin ulkopuolella rollaattoria. Reidet tuntuvat heikoilta ja kivuliailta, vaikka käyn säännöllisesti kuntosalilla yms. Olen 63-vuotias rouva ja haluaisin kävellä normaalisti ja kirjoittaa itse kauppa- ym. listani. Eikö kannattaisi jo kokeilla levodopaa? Voiko muisti parantua? Entä kävely? Ja käsiala? Jäykkyys ja hitaus?
Levodopaa tullaan varmasti kokeilemaan, mikäli muilla lääkkeillä ei saada riittävää tehoa. Ropinirolin annos on vielä suhteellisen pieni (6 mg / vrk, maksimiannos 24 mg/ vrk) ja lääkitystä voidaan vielä tehostaa myös MAO-B:n estäjällä.
Kuulostaa siltä, että muistihäiriösi ainakin osittain ovat liittyneet henkiseen stressiin ja nyt muistihäiriöt ovat vähentyneet. Parkinsonin taudissa esiintyviä muistihäiriöitä voidaan myös hoitaa lääkinnällisesti, mikäli tarvetta ilmenee.
Saatat hyötyä myös lannerangan alueen kuvauksesta mikäli sellaista ei ole tehty (joskus kuvaamasi reisien heikkous ja kipu liittyy lannerangan keskuskanavan ahtauteen) sekä fysioterapiasta, missä voitaisiin keskittyä kävelyn ja tasapainon harjoittamiseen.
Ystävällisin terveisin
Valtteri Kaasinen

Valtteri Kaasinen,
Neurologian erikoislääkäri