Parkinsonlääkitys ja oireet
Parkinsondiagnoosista on 1.5 vuotta. Kärsin enemmän jäykkysoireista kuin vapinasta. Käyttämäni lääkkeet olleet pramipeksoli 2.1 mg, levodopa ja karbidopa 25/100mg kolme kertaa vrk sekä rasagiliini. Rasagiliini käytössä kaksi viikkoa, sitä ennen selegiliiniä.
Olen nyt kaksi viikkoa käyttänyt rasagiliinia. Tuntuu, että sinä aikana olisivat hartialihakset kireytyneet verrattuna aiempaan silloinkin kiristelyä, mutta ei noin paljon kuin nyt. Olen huomannut että kävely sen sijaan on luonnollisemman ja vakaamman tuntuista. Voiko rasagiliini aiheuttaa jäykkyyttä ja lihasnireyksiä?
Olen myös huomannut, että lihasten liikehdintä on lisääntynyt myös, etenkin rasituksen jälkeen lihakset elävät ja liikkuvat, vatkaavat ja aivan missä tahansa kropassa, tuntuu myös sellaista hurinaa milloin missäkin osaa kehossa. Myös välillä hartiat kiertyvät vasemmalle.
Kun käyttää rasagiliiniä tai selegiliiniä pitääkö levodopaa vähentää. Voiko karbidopaa ja benseratsidia jättää samanaikaisesti? Ajattelin sitä kun luin että molemmat lääkkeet pidentää ja tehostaa levodopan vaikutusta.
Voiko tauti itsessään aiheuttaa lihasliikkeitä? eli voiko rasagiliini pahentaa tai aiheuttaa lihaskiristystä, raajakipuja, lihasten liikehdin tai jäykkyyttä. Jalkaturvotuksen vuoksi olen saanut reseptin rotigotiini laastareille. Ovatko rotigotiini ja pramipeksoli teholtaan samoja, olen kuullut että rotigotiili ei teholtaan ole yhtä hyvä kuin pramipeksoli tai ropiniroli.
Onko pramipeksolin näköongelmat pysyviä vai palautuvatko silmät entiselleen? Myös paino on noussut 10kg , muutoin pramipeksoli sopinut.
Rasagiliinin mahdollinen sivuvaikutus on lihaksiston kipu (esiintynyt tutkimukssa 6.7 %:lla potilaista) ja niskakipu (2.7 %). Joten on periaatteessa mahdollista, että tämä pahentunut hartiaseudun kiputila on lääkkeeseen liittyvää. Toisaalta niska-hartiaseudun jännitystilat ovat hyvin yleisiä oireita lääkehoidoista huolimatta. Asia selviää mikäli lääke tauotetaan kokeeksi esim. 2 viikon ajaksi.
Viestisi perusteella kuulostaa siltä, että sinulla on pakkoliikkeitä ja ehkä myös dystoniaa. Se on hieman poikkeuksellista huomioiden taudin lyhyt kesto ja pieni levodopa-annos. Voi tietysti olla, että kyseessä eivät ole Parkinsonin tautiin liittyvät pakkoliikkeet vaan jotakin muuta. Tätä voisi hoitava lääkärisi arvioida.
Rasagiliiniä tai selegiliiniä voi käyttää samanaikaisesti levodopan kanssa eikä tavallisesti levodopan annosta tarvitse sen vuoksi vähentää. Karbidopaa ja benseratsidia voi käyttää samanaikaisesti, mutta tuolloin molempien annos on pienempi kuin yksin käytettäessä.
Rotigotiinin, Pramipeksolin ja Ropinirolin välillä ei ole tehty kunnollisia vertailevia tutkimuksia. Kaikkien näiden lääkkeiden teho on kuitenkin ollut jokseenkin samaa luokkaa, kun niitä on verrattu lumelääkkeeseen.
Mikäli näköoireesi johtuivat pramipeksolista, palautuu tilanne todennäköisesti ennalleen lääkkeen lopettamisen jälkeen. Painon nousu saattaa liittyä turvotuksiin ja siksi onkin hyvä vaihtaa pramipeksoli ainakin kokeeksi johonkin muuhun lääkkeeseen.
Ystävällisin terveisin
Valtteri Kaasinen

Valtteri Kaasinen,
Neurologian erikoislääkäri