Leikkaushoitoon pääseminen
Olen 65.v sairastuin vuonna 2006 Parkisontautiin. Nyt on aamut käyneet niin vaikeaksi etten meinaa päästä sänkystä ylös ja pukeutuminen on vaikeaa. Onko minulla mahdollisuus päästä leikkaukseen?
Leikkaushoito soveltuu suhteellisen harvoille potilaille. Edellytyksenä on, että suun kautta otettavalla lääkityksellä ei saada riittävää hyötyä ja on kehittynyt merkittäviä tilanvaihteluja kuten pakkoliikkeitä ja äkillisiä off-vaiheita. Viestisi perusteella soveltuvuuttasi aivojen syväsähköstimulaatiohoitoon (DBS) tai duodenaaliseen levodopahoitoon on vaikea arvioida.
DBS:n edellytyksenä on myös suhteellisen hyvä terveys Parkinsonin tautia lukuun ottamatta, mutta duodenaalisen levodopahoidon (levodopapumppu) kriteerit ovat jonkin verran lievemmät. Molempiin hoitoihin liittyy mahdollisten hyötyjen lisäksi riskejä, joista on hyvä keskustella oman neurologisi kanssa. Sinulle voisi ehkä soveltua myös pistoshoito apomorfiinilla eli nopeavaikutteisella dopamiiniagonistilla. Se on hoitomuoto, jolla voidaan nopeasti palauttaa liikuntakyky äkillisen off-vaiheen tullessa. Toisaalta voi olla, että saat parhaimman hyödyn aamupainotteisesta lääkityksen lisäyksestä.
Ystävällisin terveisin
Valtteri Kaasinen

Valtteri Kaasinen,
Neurologian erikoislääkäri