Herkempää viivaa
Muutama vuosi sitten seisoin luokassa liitutaulun edessä ja tajusin, että minun oli vaikea nostaa kättäni taululle. Olin kuvataideopettaja, joten käteni olivat aina olleet luotettavat ja tottelevaiset työkaluni. Samoihin aikoihin veljeni huomasi, että oikea käteni ei heilahda kävellessäni kuten vasen. Selkäni oikealle puolelle ilmestyi myös outoja särkyjä. Pikku hiljaa aloin ymmärtää, että jotain on nyt pahemmin pielessä.
Työterveyslääkärini epäili heti Parkinsonin tautia ja lähetti minut neurologille. Ensimmäinen asia, joka nousi mieleeni kuullessani diagnoosini, oli Muhammed Ali sytyttämässä olympiatulta. Suuri urheilija, joka on nyt ihmisraunio. Sellainenko minustakin tulisi? Toisaalta minut, kuten niin monet muutkin sairastuneet, valtasi helpotus: tästä kaikki johtui.
Väärä lääkitys
Sain ensin hoidoksi lääkkeet, jotka eivät sopineet minulle. Ymmärsin, että jotakin on vialla, koska tauti on selvillä, mutta lääkkeet eivät auta. Vaihdoin neurologia, joka lupasi minulle, että puolentoista kuukauden kuluttua oireet olisivat vähentyneet merkittävästi. Lupaus piti.
Ennen Parkinsonin taudin motorisia oireita olin kärsinyt voimakkaista masennusjaksoista vuosien ajan. Saatuani Parkinsonin taudin diagnoosin tilanne paheni entisestään. Avioliittoni päättyi ja masennukseni syveni. Minulle tuli itsetuhoisia ajatuksia ja jouduin hoitoon mielisairaalaan. Siellä opin taas elämään syvän itsetutkiskelun kautta. Olen vahvasti sitä mieltä, että tuollaisen hoitojakson voisi pistää jokaisen taiteilijan ansioluetteloon. Se, yhdessä oikean Parkinson-lääkityksen kanssa, toi minulle luovuuteni takaisin.
Synkkyydestä valoon
Oireiden vähennyttyä maalasin töitä, joissa aiheina olivat uhma ja voima. Tauluja voisi sanoa synkiksi. Niissä purkautuivat selkeästi tunteet, jotka kumpusivat Parkinsonin tautiin ja masennukseen sairastumisesta. Uusimmissa kuvissani on voimakasta väri-ilmaisua ja tunnen, että olen löytänyt oman tyylini. En pura enää pahaa oloani, joten maalaukset ovat tulleet kauniimmiksi. Aiheita saan esimerkiksi luonnosta, joka on minulle läheinen elementti.
Kun paranin masennuksesta, löysin myös rakkauden uudelleen. Sain rinnalleni ihanan ihmisen, jonka kanssa olen saanut jakaa kokemuksiani. Menimme naimisiin ja elän nyt yhtä elämäni onnellisimmista jaksoista. Meidän molempien lapset ovat jo aikuisia, joten saamme nauttia yhdessä isovanhemmuuden iloista. Rakastuminen ja elämäniloni näkyvät myös luovuutena maalaamisen ulkopuolella. Julkaisin rakkausrunokirjan, jonka omistin vaimolleni.
Lääkitys pitää tiellä
Lääkityksen avulla Parkinsonin taudin oireet pysyvät kontrollissa, joten ne eivät haittaa merkittävästi elämääni. Pystyn esimerkiksi edelleen sitomaan perhoja, vaikka työ käy hitaammin kuin ennen. Maalaustaiteessa oireista voi olla hyötyäkin, sillä piirrän oikealla kädellä “herkempää” viivaa kuin ennen. On myös selvinnyt, että Parkinsonin tauti aiheutti masennusoireeni. En enää tarvitse erillistä masennuslääkitystä, vaan Parkinsonin taudin hoitoon tarkoitettu lääkitys huolehtii kaikesta.
Iiro Viinasen sanoja lainaten “en harrasta Parkinsonin tautia.” Koetan parhaan kykyni mukaan pistää sairauteni kampoihin. Maalaaminen toimii sekä fyysisenä että henkisenä vastuksena Parkinsonin taudin edetessä. Toimin myös ohjaajana kuvataidekurssilla, joka on tarkoitettu Parkinsonin tautiin sairastuneille. Tiedän, että sairauden vuoksi kynnys lähteä piirtämään tai maalaamaan on suuri. Jos parkkislaista vähänkin kiinnostaa kuvien tekeminen, tervetuloa kurssille. Sairaus ei estä maalaamista ja piirtämistä. Vapisevalla kädellä voi saada aikaan herkkää viivaa ja kankealla olkapäällä voi maalata voimakkaita värejä.
Tapio Nyyssönen
Espoo