Parkinsonin taudin ja dystonian yhteys

Onko todettu Parkinsonin ja dystonian välillä, että taudeilla olisi jotain yhteyttä? Olen 49 v nainen ja vuodesta -06 asti sairastanut cervikaalista dystoniaa, mutta tuntuu että oireet muuttuvat koko ajan Parkinsoniin. Olisiko aiheellista hakeutua uudelleen neurolle?

Dystonioita esiintyy erityisesti lääkityssä Parkinsonin taudissa ja tuolloin ne ovat levodopa-lääkitykseen liittyviä. Esimerkiksi cervikaalinen dystonia voi kuitenkin harvinaisena yhdistyä lääkitsemättömänkin Parkinsonin taudin oireisiin, mutta tuolloin herää epäily ennen kaikkea Parkinsonin taudin kaltaisista harvinaisemmista taudeista kuten PSP:tä (progressiivinen supranukleaarinen halvaus), MSA:ta (multippelisysteemiatrofia) ja kortikobasaalisesta degeneraatiosta. Näille taudeille on yhteistä se, että oireet muistuttavat erityisesti alkuvaiheessaan Parkinsonin tautia mutta niihin liittyy poikkeavia oireita kuten juuri dystonioita.

Dystonian ja Parkinsonin taudin yhteys on siis harvinainen mutta mahdollinen. Koska oireesi ovat aiemmasta muuttuneet, tilanne tulisi kartoittaa seuraavalla käynnilläsi dystoniaa hoitavan lääkärisi vastaanotolla.

Ystävällisin terveisin,
Valtteri Kaasinen

Kirjallisuutta dystonioihin liittyen:
Tolosa ja Compta. Dystonia in Parkinson’s disease. J Neurol 2006; 253:VII7-13