Apua perheelle terapiasta

Kysyin sinulta jo aikaisemmin äitini Parkinsonista (”Alkavan Parkinsonin oireet”, 04.08.2010), ja olen todella kiitollinen vastauksesta. Nämä asiat tulee ottaa puheeksi ja miettiä, mikä on äidin etu tuossa uniasiassa. Äiti ei itse unistaan kärsi, eikä muista nähneensä painajaista, mutta isä joutuu suojautumaan välillä melkoisen voimakkailta liikkeiltä. Tosin isä on tämän salannut äidiltä syystä, että äiti saattaisi hyvinkin suuttua tällaisista syytöksistä.

Perin hankala periodi on alkanut tämän taudin myötä. Äiti yrittää salata sairautta, eikä siitä saa muille kertoa, vaikka tokihan on ihan nähtävissä neurologiset muutokset jo. Hänen tilastaan ei voi millään tavalla keskustella niin ettei hän masentuisi. Eli asiasta ei oikeastaan saisi puhua.

Isä ei välttämättä ymmärrä äidin muuttunutta persoonallisuutta sairaudeksi, vaan pitää sitä pirullisuutena. Hän ei myöskään ole valmis helpottamaan äidin arkea niin, että hän pystyisi toimimaan mahdollisimman pitkään itsenäisesti. He asuvat hissittömässä talossa 3. kerroksessa, jonne äiti kantaa kauppa- ym. kassit.

Olen tullut siihen tulokseen itsekseni, että keskusteluterapia olisi nyt enemmän kuin paikallaan. Mikä vaan olisi oikea taho? Perheneuvola vai joku muu?

Perheneuvola voi olla hyvä ajatus, myös esimerkiksi terveyskeskuspsykologi tai terveydenhoitajakin tulee kyseeseen. Uskoisin oikeastaan, että tärkeintä ei ole keskusteluapua antava taho vaan vanhempiesi halukkuus käsitellä asioita ammatti-ihmisen johdatuksella. Voisi ajatella niin, että ensimmäinen taho olisi mahdollisimman matalan kynnyksen hoitoyksikkö (kuten juuri esimerkiksi terveyskeskuksen terveydenhoitaja). Kun asiat on saatu käyntiin ja ikään kuin ovi raolleen apua varten, voitaisiin sitten tarpeen mukaan ohjata jatkoapu varsinaiselle terapeutille.

Ystävällisin terveisin,
Valtteri Kaasinen

« Takaisin