Kaatuilu kiusaa miestäni

62-vuotiaalla miehelläni on ollut Parkinsonin tauti seitsemisen vuotta. Nyt on ollut vaikeutena jatkuva ja useita kertoja päivässä tapahtuva kaatuileminen. Kesken reippaan kävelyn jalat takertuvat töpöttelyksi ja hän kaatuu. Lääkitystä muutettiin pari kuukautta sitten jonkin verran, kun hän tunsi enemmän kangistumista ja jäykkyyttä.

Kuulostaa siltä, että miehesi kaatuilu liittyy ns. jähmettymisilmiöön eikä ole merkki esimerkiksi tasapainoelimen vauriosta. Jähmettymisellä tarkoitetaan äkillistä kävelyn pysähtymistä, jalat ikään kuin takertuvat lattiaan ja ensimmäisen askeleen ottamisessa on vaikeuksia. Tyypillisesti askelpituus menee pieneksi töpöttelyksi, painopiste siirtyy eteen ja tapahtuu helposti kaatuminen eteenpäin.

Jähmettymistä esiintyy tyypillisesti Parkinsonin taudissa alilääkityssä tilanteessa, mutta se on mahdollista myös kun lääkevaikutus on hyvä (”on” –vaiheen jähmettyminen).  Lääkitystä lisäämällä ja tasaamalla tavallisesti saadaan jähmettymistä helpotettua, mutta ongelmallinen asia hoidon kannalta ovat mahdolliset ”on” –vaiheen jähmettymisen ja kaatuilut.
Syystä riippumatta miehesi todennäköisesti hyötyisi neurologin tekemästä lääkitysarviosta, tasapainoa ja kävelyä harjoittavasta fysioterapeuttisesta kuntoutuksesta sekä mahdollisesti kävelyn apuvälineestä.

Ystävällisin terveisin,
Valtteri Kaasinen