Parkinsonin taudin hoitojen kehittyminen parantanut hoitotuloksia ja potilaiden arkea
Parkinsonin taudin hoidossa on viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut merkittävää kehitystä ja suuria edistysaskeleita on tehty myös lääkehoidoissa. Tämän ansioista potilaiden elämänlaatu ja toimintakyky ovat parantuneet selvästi. ”Muutama vuosikymmen taaksepäin Parkinsonin tauti vei ihmisiltä liikuntakyvyn suhteellisen nopeasti. Nykyisin liikuntakyky useimmiten säilyy hyvien hoitojen ansiosta”, sanoo dosentti, neurologian erikoislääkäri Valtteri Kaasinen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.
Yksi suurimmista kehitysaskelista oli levodopan käyttöönotto 1960-luvulla. Sitä voidaan pitää käännekohtana hoitojen kehityksessä. ”Usein puhutaan aikakausista ennen ja jälkeen levodopan. Ennen 60-lukua lääkehoidolliset saavutukset olivat vähäisiä ja hoitotulokset melko heikkoja. Tilanne on nykypäivänä siinä mielessä parempi, että kehityksen myötä vaihtoehtoja on tullut lisää ja niiden avulla Parkinsonin tautia voidaan hoitaa entistä tehokkaammin”, Kaasinen kertoo.
Hoitoihin liittyvää kehitystä on tapahtunut myös viime aikoina. Yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä liittyy siihen, voidaanko lääkehoitojen avulla vaikuttaa Parkinsonin taudin etenemiseen. Perinteisesti lääkehoidoilla on pystytty ainoastaan lievittämään potilaan oireita, mutta joissakin tutkimuksissa¹ on saatu viitteitä myös siitä, että etenemistä voitaisiin hidastaa. ”Toistaiseksi ei ole täydellä varmuudella osoitettu minkään lääkkeen hidastavan Parkinsonin tautia”, Kaasinen sanoo.
Parkinsonin taudin hoito pystytään tänä päivänä aloittamaan myös entistä aikaisemmassa vaiheessa. Olennaisena muutoksena on se, että aikaisemmin lääkehoidon aloitus katsottiin tarpeelliseksi silloin, kun henkilö koki oireista subjektiivista haittaa. Nykyisten suositusten mukaan hoito voidaan aloittaa jo diagnoosivaiheessa rasagiliinilla tai selegiliinillä ennen kuin oireet aiheuttavat toiminnallista haittaa.
Lääkehoitojen lisäksi kehitystä on tapahtunut muissakin Parkinsonin taudin hoitomuodoissa. Kaasisen mukaan näihin kuuluvat kirurgiset ja kuntoutukselliset hoidot. Esimerkiksi leikkaukset ovat tuoneet tarvittavaa apua haastavampiin tapauksiin. Kirurgia on tärkeä osa hoitoa etenkin vaikeammissa tilanteissa eli silloin, kun lääkehoidoista ei ole riittävää apua.
Mitä kehitys on tarkoittanut potilaan kannalta?
Parkinsonin taudin hoitojen kehittyminen on ollut positiivinen asia ennen kaikkea potilaan näkökulmasta. Kaasisen mukaan nykyisin käytettävien hoitojen etuna on, että ne ovat entistä tehokkaampia ja niillä on vähemmän haittavaikutuksia kuin ennen. Näin esimerkiksi hoidon keskeisimmät tavoitteet saavutetaan entistä useammin. ”Parkinsonin taudin lääkehoidoilla me tavoittelemme tällä hetkellä ennen kaikkea elämänlaadun ja työkyvyn parantamista. Nykyisillä lääkehoidoilla voidaan tehokkaasti vaikuttaa potilaan elämänlaadun kannalta olennaisiin motorisiin oireisiin, kuten liikkeiden hitauteen, lihasten jäykkyyteen ja vapinaan”, Kaasinen sanoo.
Kehitys on toisaalta mahdollistanut myös sen, että potilaille on olemassa useita erilaisia hoitovaihtoehtoja, joita voidaan kohdistaa yhä yksilöidymmin. ”Hoitojen spektri on sillä tavoin entistä kirjavampi, että potilaan vointia pystytään tällä hetkellä helpottamaan useammalta rintamalta. Hoitovaihtoehtojen lisääntymisen myötä yksittäisille potilaille voidaan räätälöidä sopiva hoito”.
Parkinsonin tauti
Parkinsonin tauti on neurologinen ja useimmiten hitaasti etenevä parantumaton sairaus, joka todetaan keskimäärin 60-vuotiaana. Suomessa Parkinsonin tautia sairastaa noin 10 000 potilasta. Sen aiheuttamat muutokset aivoissa muistuttavat normaalin vanhenemisen seurauksena tapahtuvia muutoksia. Parkinsonin taudissa muutokset ovat kuitenkin normaalia nopeampia.
Syytä sairauden syntymiselle ei ole pystytty selvittämään. Sairauden oireet johtuvat aivojen mustan tumakkeen hermosolujen vähittäisestä tuhoutumisesta. Nämä hermosolut tuottavat dopamiini-välittäjäainetta, jota tarvitaan liikkeiden ja lihasten toiminnan ohjaukseen. Parkinsonin taudin tyypillisimpiä oireita alkaa ilmetä, kun noin 60–80 % hermosolujen sisältämästä dopamiinista on tuhoutunut.
¹Olanow CW, Rascol O. et al. N Engl J Med 2009 361: 1268-1278
